Musalaisten jäsenmatka Tallinnaan 16.-17.4.2016

MUSAn hallitus päätti järjestää halukkaille jäsenille matkan Tallinnaan. Matkan ajankohdaksi valikoitui huhtikuun puoliväli.

Matkassa mukana 20 jäsenistöön kuuluvaa. Meitä oli Kuopiosta, Joensuusta, Tampereelta, Lahdesta, Turusta ja Helsingistä.

Lähdimme liikkeelle aamulla aikaisin Helsingin Länsisatamasta. Ylitimme lahden m/s Finlandialla ja söimme aamupalaa Buffet Eckerössä. Aamiaisen jälkeen olimmekin jo perillä Tallinnassa ja siitä kukin matkasi omien toiveidensa mukaan eteenpäin. Onneksi sää suosi, Tallinnassa oli jo hyvin keväinen tunnelma. Yöpyminen oli varattu Sokos Hotel Viruun.

Illasta ohjelmassa oli operetti Sirkusprinsessa Estonia teatterissa. Sirkusprinsessa on saanut ensi-iltansa jo vuonna 1926. Esityskielenä oli viro, ja tekstitys oli viroksi ja englanniksi. Sekä Estonia -teatteri että operetti olivat kumpikin mielettömiä kokemuksia, kannatti lähteä!

Kun olimme jo aamusta lähteneet liikkeelle, moni palasi esityksen jälkeen suoraan Viru-hotellille. Nukkumaan ei kuitenkaan menty, vaan jäimme vaihtamaan kuulumisia hotellin aulaan.

Aamusta taas heräilimme kukin omaan tahtiinsa, ja kävimme rauhassa aamiaisella. Siitä lähdimme hissukseen kohti satamaa ja Suomea. Muutama vesipisarakin seurasi meitä. Laivan käytävillä törmäilimme ja taxfreestä ostimme tuliaiset myös työkavereillemme!

Kiitos matkasta yhdistykselle, seuraavaksi Musapäivät Tampereella 10.-11.11.2016!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s